maanantai, 30. elokuuta 2010

Minkälainen nappi kuvaisi sinun mielialaasi juuri nyt?

Ystäväpiirin ohjaajakoulutus käynnistyi tukipisteessä viime perjantaina. Ystäväpiiriohjaajiksi kouluttautuu kahdeksan vapaaehtoista, joiden sydämen asiana on saada osaltaan lievittää vanhusten yksinäisyyttä. Ohjaajakoulutus startattiin valitsemalla omaa mielialaa kuvaava nappi vanhasta peltirasiasta. Muutaman mielestä vain yhden napin valitseminen oli hankalaa, mutta joillekin valinta oli helppo. Kuin huomaamatta, uudet ohjaajat tulivat napin valitsemisperusteita selittäessään kertoneeksi myös jotain itsestänsä. Eräs ryhmäläinen tunnusti hieman nolona, että hänen lapsuutensa parhaat leikit on leikitty napeilla. Saman pöydän ääreltä löytyi samanlaisen muiston omaava ja näin vielä hetki sitten toisilleen tuntemattomat olivat löytäneet jotain yhteistä. Loppuryhmä vannotti näille napeilla leikkineille, ettei siinä edes ole mitään noloa!
Kaikki uudet ohjaajat oppivat jotain toisistansa ja samalla ensimmäisen toiminnallisen menetelmän, jota hyödyntää tulevassa yksinäisten vanhusten Ystäväpiirissä.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti